maanantai 2. huhtikuuta 2012

Mökkiläisiksi Sallan Naruskajärvelle

Kalareissulla olessamme vuonna 1997 päädyimme hankkimaan mökkitontin Sallan Naruskajärveltä. Olimmehan jo useita vuosia liikkuneet seudulla teltan kanssa. Nyt ajattelimme saada sinne kiinteämmän tukikohdan, kun siihen tarjoutui tilaisuus.

Syksyllä kävin vielä Jannen kanssa tarkemmin suunnittelemassa mökin sijoittamista tontille ja mittailimme sen paikan. Tutkimme myös hieman maaperää lapionkin avulla. Kuivaa moreenikangastahan se oli.

Seuraavana talvena tehtiin sitten suunnitelmia ja ostettiin itse asiassa mökkikin kemijärveläiseltä mökkivalmistajalta. Ilman pystytystä. Sen päätimme hoitaa itse kalastusporukkamme toimesta. Myös muista tarvikkeista pyydettiin tarjoukset ja tilaus lähti Rovaniemen K-rautaan.

Rakennuslupakin hoidettiin kevään kuluessa. Niinpä kaikki oli mielestämme keväällä 1998 valmista rakentamista varten. Henkilöautoomme oli ostettu peräkärry. Lastasimme sen kotoa vietävillä tavaroilla täyteen. Mukaan myös leiriytymistarvikkeet, esimerkiksi pari isohkoa telttaa, keittovälineet, astiat, makuuvarusteet. Ja tietenkin työkamppeet. Sitten ajoimme kesäkuun alkupäivinä tuon noin 900 kilometrin matkan mökkitontille. Olin itse varannut mökin pystyttämiseen koko kesälomani.

Mökkitontille olikin jo - sovittuun nähden etuajassa - ilmestynyt K-raudan tarvikekuorma. Siellä se odotti aivan oikeassa paikassa. Kaiken komeutena soutuvene. Täytyihän kalamiehillä olla vene, kun kerran järven rantaan oltiin asettumassa.

Kukaan meistä ei ollut koskaan rakentanut mitään. Siitä oli hyvä alkaa. Rohkeaa mieltä, vähän tietoa ja taitoa.

Kirjoista olimme oppineet, että mökillä pitää olla hyvä perustus. Koska mökinvalmistajan piirustusten mukaan mökille tuli useita pilareita, myös mökin alle keskelle, piti mielestämme koko mökin rakennusala kaivaa auki. Ja vähintään noin metrin syvyydeltä. Lapiopelillä tehtynä eläkeikä tulisi vastaan, joten kuka tekisi kaivutyön. Kunnan rakennustarkastajalta onnistuin saamaan vinkin, että Naruskan kylältä löytyisi Moilaisen traktorikaivuri. Siis sieltä kyselemään. Juttu onnistuikin. Muutamaa päivää myöhemmin, traktori jyristeli paikalle ja ryhtyi kauhomaan pohjamaita kahdeksi suureksi kasaksi.

Sain tietää, että Lapin miehiä rakennustapamme huvitti. Heille riitti, että vähän kunttaa potkaisi syrjään, ja siihen sitten asetteli perustuskivet hirsikehikkoa varten.

Perustuskuoppa joka tapauksessa syntyi. Siihen ryhdyimme mittailemaan ja asettelemaan anturaharkkoja ja niiden päälle pilariharkkoja. Meillä oli mukana tuoto aggregaatti ja sen perään pistettiin K-raudan kuormassa tullut betonimylly. Niin vain saatiin perustukset valettua.

Hirsikuormakin tuli Kemijärveltä. Kauhunsekaisin tuntein sitä katseltiin. Niistä pitäisi saada mökki pystyyn.

Sitä ennen oli kuitenkin tehtävä perustukset loppuun. Tai oikeastaan perustukset oli tehty, mutta tehtäisiin niille pyramidin korkuisille ja muotoisille maaläjille, jotka rakennuspaikalta oli kaivettu. Hyvää moreeniahan se on. Ei muuta kuin takaisin kuoppaan perustuspilarien ympärille. Siinä sitä olikin puuhaa. Meitä oli siellä parhaimmillaan koko kalastusporukka siellä heilumassa. Kolme riuskaa nuorta miestä ja minä vähän varttuneempana. Tosi koville otti, ennen kuin pyramidit oli tasattu maan tasalle. Meniköhän siinä peräti pari viikkoa.

Sitten alkoi kämpän pystytys. Heti ensimmäisen hirsikerran kanssa pähkäiltiin pitkään, kun kasaamisohjeet ja hirsien merkinnät olivat ristiriitaisia.  Vähitellen hirsikerrat alkoivat nousta toinen toisensa päälle. Kurkihirren nostossa olimme aivan kykyjemme ja voimiemme äärirajoilla. Takstuolit, aluslaudoitus, huopakate. Ikkunat, ovet. Mökki saatiin niin sanotusti lumelta suojaan.

Sitten loppui minultakin jo ylipitkä kesäloma. Olin viettänyt Naruskajärven kuolpunalla puolitoista kuukautta teltassa asuen. Pojat - Janne, Riku ja vävyni Antti - vaihtelevia määriä, mutta heistäkin jokainen useamman viikon. Nuotion äärellä oli yritetty värjötellä. Teltoissa nukuimme. Valitettavasti ne alkoivat loppuaikoina vuotamaan, joten melkeinpä kellumiseksi se meni pahimmillaan. Pussikeittoja keiteltiin. Juomavettä haettiin puropahasesta.

Kalastamassa ei ehditty eikä jaksettukaan käydä. Vaikka olimme niissä maisemissa, jonne aikaisempina kesinä olimme varta vasten ajaneet. Tuntsan pubilla pojat joskus piipahtivat. Nimestään huolimatta Kunnarin Pertin Tuntsan pubi oli Naruskajärveltä muutaman kilometrin Naruskan suuntaan, eikä siis Tuntsalla.

Mökin viimeistelimme käyttökuntoon syksyn ja seuraavan kevään aikana. Mökin käyttö pääsi siis alkamaan kesällä 1999. Mökissä ei ollut eikä ole vieläkään ns. mukavuuksia.

Olen kohtalaisen ylpeä saavutuksestamme. Saimme mökin pystyyn, vaikka olimme täydellisiä maallikoita rakentamisen suhteen. Olen jopa tyytyväinen rakentamisemme tasoon. Mökki on rakennuksena hyvin täyttänyt sille asetetut odotukset.

Kuvassa Naruskajärven seudun syksyä:




Metsähallituksen tonttioperaatiot muuttivat Naruskajärven seutua oleellisesti. Vaikutusta lisäsi vielä se, että samaan aikaan Sallan yhteismetsä kaavoitti omia mökkitonttejaan järven vastakkaiselle rannalle. Kun lukuisia mökkejä noina vuosina kilkuteltiin järven rantamille, erämaasta ei sen jälkeen enää voinut puhua. Naruskajärvestä oli tullut mökkeilyseutua. Meistäkin oli tullut mökkiläisiä.

Muutamina alkuvuosina kävimme Naruskan mökillä melko usein. Teimme siitä lyhyitä vaelluksia ja autoretkiä lähiseudulle, esimerkiksi Sorsatunturille, Kuskoivalle, Takkaselkätunturille, Kaunisoivalle Tuntsalle, Joutsitunturille ja niin edelleen. Kävimme Naruskajärvellä myös talvisin, mikä oli uutta verrattuna aikaisempiin Lapin reissuihimme, Tosiasia kuitenkin oli, että kadotimme kaikkein läheisimmän otteen luontoon ja luonnonhelmassa olemiseen.

Niinpä tuli uusia kuvioita. Kun Janne työkaverinsa kanssa lähti Naruskan mökille kalastelemaan, he itse asiassa häipyivät johonkin lähiseudun jokivarteen yökuntiin - joskus teltan kanssa, joskus ilman majoitettakin. He eivät siis edes nukkuneet mökissä. Se oli vain heille tukikohta tullessa ja lähtiessä.

Kun emme enää Naruskan seudulle ajaneet telttailemaan ja jokivarsia koluamaan, aloimme hakeutua aivan eri puolille Lappia vaelluksille ja kalastusreissuille. Naruskan mökki jäi joko kokonaan reissuiltamme syrjään tai sitten se oli vain välietappi, jossa nukuttiin ja saunottiin.

Naruskan mökillä on kuitenkin ollut sellainen henkinen vaikutus, että on tuntunut aivan kuin toinen jalka olisi Lapissa, kun siellä on paikka, jonne mennä milloin mieli halajaa. On kuin olisi osaksi lappilainen. Voi olla, että tulevina vuosina Naruskan mökki saa nykyistä enemmän roolia, kun suvun seuraava sukupolvi ottaa ensimmäisiä Lappi-askeleitaan.

Kirjoihini Naruskajärven mökki ja ylipäätään Naruskan ja Tuntsan seutu eivät ole vielä päässeet, mutta itselläni on vahva usko, että tilanne tulee siltä osin muuttumaan. Luulen, että jossakin vaiheessa seikkaillaan myös pohjoisen Sallan maisemissa - ovathan ne sen arvoisia!

Alla oleva kuva joulun tienoilta, keskeltä kaamoksen hämärää:

Matti Uurinmäki 2.4.2012


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti