Tässä tarinassa kerron Pältsan kierroksesta, jonka tein kesällä 2006 Jannen ja Antin kanssa. Tarina on tausta-aineistona Prinsessan sieppaus Pältsalla -kirjassani.
Lähdimme tietysti Kilpisjärveltä, joka on luonnollisin lähtöpiste tämän pohjoisimman Ruotsin ylvään valtiaan huiputukselle. Laivalla - vai pitäisikö sanoa suurella moottoriveneellä - ensin Kilpisjärven yli Kolttalahteen. Sieltä Duoibalin tunturiylängölle. Polkuverkostoa olisi voinut kiertää myös Kolmen valtakunnan rajapyykin kautta kuten kirjani sankarit tekivät, mutta meille tuo rajamerkin suunta oli jo ennestään tuttu, joten jätimme sen nyt väliin.
Melko sateisessa ja tuulisessa säässä teimme tuon tunturiselänteen ylityksen kuten kirjani retkeilijätkin. Leiriydyimme illansuussa kauniille Pältsajoen (Bealcanjohkan) rantatasanteelle.
Vaikka meitä oli vain kolme kulkijaa, niin raahasimme tavallaan kahta majoitetta kuten kuvasta näkyy. Laavu oli mukana "vapaa-ajan" istuskelua varten! Mukava tietysti olikin, vaikka toikin lisäpainoa.
Pältsan seudun maisemat ovat upeat - korkeita tuntureita, vuolaita jokia. Pältsan huippu kohoaa yli 1400 metriin merenpinnasta eli siis selvästi ylemmäksi kuin yksikään tunturi kotimaan rajojen sisällä. Pältsa on muutoinkin muodoiltaan todella upea - siinä on alla olevasta suunnasta pienoiskoossa jotain samaa kuin Sveitsin kuuluisassa Matterhornissa, vai mitä?
Nousu Pältsalle sujui melko tavalla samoin kuin se tapahtui kirjassanikin - vai pitäisikö sanoa asia päinvastoin... No, joka tapauksessa murku yllätti meidätkin tunturin rinteessä ja kietoi hetkeksi läpinäkymättömään syleilyynsä. Samalla puhalsi huikea Jäämeren tuuli. Raekuuro pieksi rinnettä ja satulaa, jossa oli tuulen vuoksi suorastaan vaikeuksia pysyä seisaallaan. En siis aivan mielikuvituksesta keksinyt kirjaani näitä luonnonelementtejä. Kyllä ne on tosielämässä koettuja. Kuvasta tuulta on kylläkin vaikea havaita - tiukasti päässä oleva huppu, punahehkuinen paljas iho ja vaatteiden painuminen vartaloa vasten hieman paljastavat tuulisuutta.
Pahimmat puuskat kestivät onneksi vain kymmenkunta minuuttia. Pääsimme miettimään, jaksaisimmeko nousta satulasta huipulle, jonne oli vielä pari sataa metriä kivuttaa. Onneksi sisu ei antanut periksi ja Pältsa tuli huiputettua.
Kaarevan vuorimassiivin sisälaaksosta saa alkunsa Pältsajoki. Laakson yli avautui upea, joskin varsin synkkä ja karu näkymä vastapuolen rinteen ikijäätiköille ja jäätikköjärvelle. Sellaisia näkymiä Suomen tuntureilta ei löydy.
Pältsan kierrokselta palailimme maalikyliin Kummaenon vartta. Vietimme matkalla vielä yhden yön ihaillen jokimaisemaa ja kalastellen, mutta melko huonoin tuloksin.
Kirjani vaelluskuvaus vastaa itse asiassa varsin tarkoin omaa todellista vaellustamme. Fiktiivinen jännitysjuoni on tietysti asia erikseen. Satuin kerran netistä lukemaan - olisiko ollut peräti ruotsalainen juttu -, että Pältsan laaksossa on maja, jossa käy lomailemassa merkittäviä henkilöitä, tiettävästi todella jopa kuninkaallisia. Siitä tarinasta sain idean sijoittaa kirjaani Ruotsin kuninkaallinen prinsessa ja häntä jahtaavat terroristit. Eikö se tässä pahassa maailmassa voisi olla tottakin...?
Tuo pieni punainen maja siis on todella olemassa Pältsajoen tuntumassa, lipputankoineen. Majan suuntaan nousee tiheäkoivikkoinen purouoma. Kukapa sen tietää, ken siellä hiippailee.
Matti Uurinmäki 17.4.2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti